Ensimmäisen viikon fiilikset

Lensimme Maltalle 1 viikko ja 1 päivä sitten. Tämän hetkinen olotila on yhä hämmentynyt ja häkeltynyt – sekä äärettömän väsynyt. No siis, väsynyt, mutta onnellinen.

En olettanutkaan tänne tulemisen olevan helppoa, toki tietysti vähän helpompaa kuin suunnitelman A toteuttaminen: tässä tapauksessa meillä oli työpaikat tiedossa, ja turvallinen taattu tulo tiedossa. Kaikki muu on kuitenkin kutakuinkin ihan yhtä vaikeaa kuin olimme ajatelleetkin.

malta_kirkko_illalla_keltainen_kuva

Kirkko kauppamatkalla, ilta-auringossa

 

En kuitenkaan valita – olen rakastanut jokaista päivää täällä. Olen rakastanut jokaista niistä hetkistä, kun olen saanut tutustua uusiin kulttuureihin, ja jokaista niistä hetkistä, kun olen saanut tuoksutella Välimeren hennon suolaista tuulenvirettä. Tiesin jo ensimmäisestä päivästä lähtien, että täällä mun – tai siis meidän – koti on.

Tähän blogiin ajattelin purkaa tuntemuksiamme täällä asumisesta – sen hyvistä ja huonoista puolista, sen vaikeuksista ja helpotuksista. Käytännössä katsoen haluaisin tarjota ihmisille myös sen puolen kolikosta, joka ei aina ole niin kaunis – joskus ihan suoranaisesti vituttaa, mutta koska oot tehnyt päätöksen lähteä, et saisi valittaa.

Mun mielestä saa – ja pitääkin – vähän vituttaa välillä: ravistellaan itsemme irti siitä ikävästä perisuomalaisesta piirteestä! Annetaan lupa kertoa ääneen, että kaikki ei ole aina niinkuin julkisuus näyttää, ja auvoisessa paratiisissakin voi joskus olla myrskyjä.

puisto_maltalla_lenkki_meri_nakoalat_maisemat

Puistoaluetta meren rannalla, sopiva koirien ulkoiluttamiseen

Ja asiaan sopivasti voin päättää tämän ensimmäisen blogikirjoituksen seuraavaan lausahdukseen:

Tällä hetkellä harmittaa, että olen todennäköisesti flunssassa, eikä se ole täällä yhtään sen kivempaa kuin koto-Suomessa. Mutta eipähän ole lunta.