Mitä jos meitä ei tarkoitettukaan toisillemme?

Viimeiset viikot on menneet yleisellä tasolla mainiosti. Sosiaaliturvatunnuksen ja veronumeron hankkiminen oli huomattavasti yksinkertaisempaa kuin mitä oltiin odotettu. Omalta osaltani voin sanoa, että en kaipaa autoa hetkeäkään. Kävelyssä on ollut vain yksi huono puoli; jo muutenkin ehkä hieman alhainen paino on tippunut entisestään, vaikka kuvittelin täkäläisten ruokien tekevän päinvastaisen efektin.

Uskalsin opetella käyttämään kaasuhellaa. Kyllä, kuulostaa naurettavalta, mutta mulle äärettömän iso asia, ja josta olen todella ylpeä. Tein jopa ihan itsekseni lihapullia todella pitkästä aikaa! Uuni on vielä vieras, mutta ennen pitkää on aloitettava leipominenkin uudestaan…

lihapullat_pannulla

Pääsääntöisesti kaikki asunnot täällä ovat kalustettuja astioineen päivineen, mutta me otimme sellaisen asunnon, jossa ei astioita ole – luonnollisestikin, kun omat ovat tulossa Suomesta. En kuitenkaan suosittele tätä järjestelyä ellei ole oikeasti tarkoitus hommata itselle astiastoa tai ellei ne kamat ole jo itsellä. Nimittäin emme ole saaneet vieläkään Suomesta lähetettyä muuttokuormaa, ja tästä syystä olemme pakon edessä joutuneet ostamaan paistinpannuja ja muuta myös tänne koska pari kuukautta ilman ruuanlaittovälineitä on kyllä todella liian pitkä aika… Syy, miksei muuttokuorma ole vielä matkalla, tulee tässä;

Päätettiin, että meidän polut lähtee eri suuntiin. Kyllä, emme siis enää ole Miron kanssa yhdessä – paitsi kämppiksinä. Ja sekin siis väliaikaisesti, kunhan saadaan tähän muunlainen ratkaisu. Tästä syystä olen pitänyt pientä radiohiljaisuutta… Enkä ehkä ole vastannut ihmisten kysymyksiin niin kovin avoimesti.

Kaikki on silti hyvin. Molemmat on tilanteeseen nähden ihan ok, molempia vain toki harmittaa, että piti tulla tänne asti toteamaan, että kuulutaanko me toisillemme vai ei. Toisaalta, ehkäpä Suomessa me ei oltaisi koskaan tätä voitu nähdä kokonaisuudessaan vaikka totta kai me tiedostettiin, että meillä on ongelmia.

Mutta me ollaan muuten yhä mitä parhaimpia ystäviä. Ja siitä mä oon onnellinen, etten menettänyt yhtä mun parhaista ystävistä. Sitä mä en ois kestänyt.

Kuulumisia, viikko 2

Toinen viikko on taputeltu taakse, uudessa maassa, väliaikaisessa kodissa.

Kiteytettynä voisin kertoa jälkipolville, että jos muutat tänne lemmikin kanssa, varaa itsellesi roppakaupalla kärsivällisyyttä ja taisteluhenkeä. Lemmikkiystävällistä asuntoa ei ole erityisen helppo saada ainakaan näin läheltä kaupunkia – ja luonnollisestikin jos tarkoitus ei ole sijoittaa autoon, ei asuntoakaan kovin kaukaa työpaikasta voi hankkia.

Viimeksi olin väsynyt, mutta onnellinen. Nyt olen pirteä ja onnellinen. Ainoa stressinaiheuttaja tällä hetkellä on lähinnä mieletön koirien kaipuu, johon onneksi on tulossa helpotusta ensi viikon perjantaina. Tiedän kuitenkin stressaavani alitajuisesti, sillä olen nähnyt todella paljon painajaisia. Aiheita en muista, toisaalta ehkä hyvä niin. Heräsin kuitenkin sunnuntaiaamun auringonpaisteeseen jo kahdeksalta täysin pirteänä, mikä todella sai hymyn huulille.

auringonpaiste_malta_kevat

Voiko ihanammin aamu enää alkaa?

Toisaalta on outo käsittää, että vapaapäivät ovat todella vapaata varten – siis oikeasti lukemista, rentoutumista ja rantoja varten. Ei rästitöitä, ei remontointia tai stressaamista. Mieli on keveä, ja olen jopa uudesti alkanut harkita kirjan kirjoittamista. Mutta koska käytin jo eilisen ainoastaan sohvan kuluttamiseen, tänään suuntasimme rannikolle haistelemaan uusia kulmia.

sliema_malta_ocean_meri_maisema

Slieman näkymiä

Tänään oli ensimmäinen todellinen – suomalaisen silmin – kesäsää. Täkäläisellä tavoin kevätsää, mutta meille käytännössä täysi kesä. Oli ihan mieletöntä lähteä huppari päällä rannalle vain todetakseen, että t-paitakin riittäisi. Mietin ensimmäistä kertaa, että toivottavasti päänahkani ei pala.

sliema_malta_ranta_kevat

Rannalla olisi jo kelvannut nykästä bikinit niskaan.

Viikonloppuna tuli myös koettua ensimmäistä kertaa yöelämä. Ja voi kyllä, kuinka se eroaakaan suomalaisesta! Ei raivostuttavia tupakkakoppeja, juoman saa juoda ravintolan ulkopuolella, palvelu on oikeasti _palvelua_. Hintatasosta puhumattakaan… Klubilla soi muutakin kuin viimekesän radiohitit kerta toisensa jälkeen. Kerrassaan miellyttävä kokemus. Toisaalta ensikerralla täytyy muistaa, että kotimatka on lähinnä ylämäkeä, ja korkokengät eivät välttämättä ole paras vaihtoehto suoritukseen – ja jos ovatkin, niin totuttele ensin vähän lyhemmällä matkalla.

malta_hugo_baari_paceville

Jomottavista rakoista ja ikävästä huolimatta en muista koska olisin viimeksi ollut näin onnellinen – todennäköisesti kesällä 2014 kuullessani alttarilla yhden merkityksellisimmistä sanoista: Tahdon –  sen ihmisen suusta, jonka lupasi lähteä vuokseni vaikka maailman ääriin.

Onneksi muuten lähdit, muuten musta puuttuisi palanen.