Tuliko susta mitään?

Mulla on kriisi.

Nimittäin ikäkriisi. Mä luulen, että sitä kutsutaan myös kolmenkympin kriisiksi. Tai mistä mä tiedän, voi tää olla jotain ihan muutakin.

too_young_to_understand

16-vuotiaana

Peilistä ei tuijota enää sama pirteä, elämää pelkäämätön 18-vuotias, joka kapinoi kaikkea vastaan. Se, joka haistatti kaikelle vitut, kun maailma ei levännyt oman mielen mukaisesti. Nyt samasta peilistä katsoo nainen, jonka silmäkulmissa on juonteita, ja joka aamuisin levittää ylikallista ryppyvoidetta otsapoimuihin. Niihin, jotka kuulemma stressi on aiheuttanut. Ja ne silmäpussit, joita ei enää edes jaksa peittää.

brown_hair_girl

Yhä 16-vuotiaana

Ei sillä, en mä enää siihen halua palata; en mä halua enää olla välinpitämätön, kokematon ja elämää oppimaton. Tosiasiassa olin aika hukassa silloin ja aika aasimaisia päätöksiä tuli tehtyä. Toisaalta, ilman niitä päätöksiä en varmaan olisi tässä – siis vasta varsinaisesti aikuistumassa.

Eilinen keskustelu herätti mielessä todellisen pelon. 18-vuotiaat pojat näyttää ihan kakaroilta, ja heitin ilmoille ”no, ainakin voin sanoa, että sori mutta sä oot semmosen 10-vuotta liian nuori mulle”. Ja samassa tajusin sen, että tosiaan, siitä on jo melkein kymmenen vuotta, kun ensimmäisen kerran sain laillisesti vetää kännit ja maailma valmistautui kohtaamaan kaiken sen, mitä olin aloittamassa.

17_young_and_rebel

Lähes 18-vuotta, aika tasan 10-vuotta sitten

Tiedän, että olen saavuttanut sekä tehnyt asioita, mutta jostain syystä sisällä tuntuu äärettömän tyhjä tunne. Onko ihminen todellisuudessa koskaan tyytyväinen siihen, mitä se on saavuttanut?

Musta piti tulla kirjailija. Vielä viisi vuotta sitten pystyin lohduttamaan itseäni, että sulla on vielä aikaa. Nyt kuitenkin herään siihen todellisuuteen, että en oo tehnyt varsinaisesti mitään tässä välissä asian eteen – paitsi kolme aloitettua ensimmäistä sivua seuraavasta mestariteoksesta jotka todellisuudessa varmaan jäisivät omakustanteisiksi alelaarikirjoiksi huoltoasemalle.

Osa mun sisällä haluaa sanoa, että mitä sitten. Mitä sitten, jos susta ei koskaan tullutkaan kirjailijaa, tai edes kolumnistia? Mitä sitten, ettet sä jaksanut käydä kouluja, edes aikuisena.

Toisaalta se pieni kapinallinen naisenalku sisällä yhä huutaa, että älä luovuta, vaan käännä toinen poski ja näytä niille, että susta on siihen.

Sä pystyt, sä osaat, ja sä kykenet.

Sitä paitti sulla on vielä kaksi vuotta aikaa.

orange_hair_wind

28-vuotias minä. Rikki, mutta ehjä.

Mainokset