Savumerkkejä ja onnen kyyneleitä

Kerrottakoon ihan ensimmäisen, että blogitauko ei tosiaan ollut laiskuutta, vaan internetin puute.

Elin juuri kuukauden uudessa asunnossani ilman nettiä. Kuulostaa kivuliaalta – etenkin kaikkien meidän korviin, jotka ovat tottuneet siihen, että netti on joka paikassa ja kokoajan. Ja jos totta puhutaan, ensimmäinen viikko oli aika helvettiä – kuvainnollisesti. Kun oot tottunut siihen, että voit koska tahansa viestittää tai soittaa jollekin. Tai kun oot tottunut katsomaan netistä ohjelmia ennen nukkumaanmenoa. Tai kun olet tottunut kirjoittamaan blogia ja lukemaan muiden seikkailuista..

Puhelimen pikku paketti riitti juuri ja juuri siihen, että voin kerran illalla ennen nukahtamista vilkaista uusimmat kuulumiset messengeristä.
Koin varmaan kaikki tunneskaalat aina ahdistumisesta itselle nauramiseen ja onnistumiseen. Jälkikäteen nyt kun miettii, niin aika hujauksessahan tuo yksi kuukausi kuitenkin meni! Torstaina 4.5 ensimmäistä kertaa sain käytännössä katsoen internetin tietokoneeseen kotona, ja yllätyksekseni en edes hyödyntänyt saamiani mahdollisuuksia välittömästi. Nukkumaan mennessä katsoin yhden jakson puoliunessa Simpsoneita lähinnä todeten, että olikohan mulla oikeastaan edes ikävä tätä. Kehitystä on siis tapahtunut!
Voin siis kyllä suositella jokaiselle meistä hetkellistä internet taukoa. Jossain kohtaa odotin jo sitä hetkeä, että pääsen kotiin jotta voin hyvällä syyllä sanoa, että mua ei sitten saa kiinni seuraavaan viiteen tuntiin. Tai oikeastaan, mua ei saa kiinni ennen aamua. Ette uskokaan miten mieletön tunne.

 

Tällä ajalla en oikeastaan fyysisesti ole ruuanlaittamista ja siivoamista lukuun ottamatta tehnyt oikeastaan mitään, mutta henkinen kasvu on ollut mieletön. Tänä aamuna havahduin tunteeseen, että mä oikeastaan nautin olla yksin. Mä nautin siitä, että saan keittää kahvit just sillon kun haluan, ja syödä iltapalaksi vaikka jäätelöä kun oon vastuussa vain itsestäni. Mä saan olla aamuisin kiukkuinen, koska kukaan ei oo näkemässä. Mä saan istua hiljaa sängyllä ilman, että kukaan kysyy mikä on pielessä.

Mä saan itkeä onnenkyyneleitä, ilman, että kukaan kyseenalaistaa mua hulluksi.

Se on muuten hieno tunne se.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s